Ähtärin kirkko ja kirkonmäki Hankolankankaalla

 

Ähtärin ensimmäinen kirkko vuodelta 1657 purettiin seuraavalla vuosisadalla. Kolmas kirkko rakennettiin 1847, mutta se paloi salaman sytyttämänä 1935. Seurakunnan nykyinen, neljäs kirkko rakennettiin 1937 arkkitehti Bertel Liljeqvistin suunnitelmien mukaan. Seurakunta vietti kirkon 70-vuotisjuhlaa 2007 ja seurakunnan 150-vuotisjuhlaa 2009. 

 

Ähtärin nykyinen kirkko on Pohjanmaan kirkkoarkkitehtuurissa harvinainen 1930-luvulla rakennettu moderni pitkäkirkko. Kirkko hallitsee maisemallisesti kirkonkylän vanhaa ydintä, jonka liike- ja kaupparakennukset ovat säilyneet 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alkupuolen asussa.



Ähtärin kirkko sijaitsee muuta maastoa korkeammalla Hankolankankaalla, yli 200 metrin korkeudessa merenpinnasta. Nykyinen vuonna 1937 valmistunut arkkitehti Bertel Liljeqvistin suunnittelema kirkko on järjestyksessä neljäs samalla paikalla. Kirkossa on istuintilaa noin 700 hengelle. Vaaleaksi rapatun pitkäkirkon torni kohoaa 54 metrin korkeuteen. Kirkossa suoritettiin laaja peruskorjaus vuonna 1981. Vuoden 2010 aikana valmistuu kuparikaton uusiminen.

 

Professori Vilho Sjöströmin vuonna 1906 maalaama alttaritaulu on peräisin edellisestä, palaneesta kirkosta ja se kuvaa Jeesuksen vuorisaarnaa malleinaan ähtäriläiset ihmiset Ähtärijärven maisemissa. Kirkon katto- ja seinämaalaukset on tehnyt taiteilija Antti Salmenlinna. Eteisen eli asehuoneen katossa kuvataan seurakunnan neljää kirkkoa ja lisäksi eräitä kirkollisia symboleja. Kirkosalissa kattoholvin alainen friisi kuvaa ihmissielun vaellusta vihan lapsesta ristin sovitusarmon osallisuuteen ja elävän Jumalan kasvojen eteen. Urkuparven kaiteessa on Mooseksen historiaa esittävä kuvasarja. Urkufasadin kaariaukoissa on kauniisti taotut rautaportit ja urkujen taaakse jää piiloon lasimaalaus, jonka yläosassa on kaksi enkeliä, kuten kuorin viereisessä hartaushuoneen seinämaalauksessakin.

 

Kirkon 35-äänikertaiset urut ovat Urkurakentamo Hans Heinrichin rakentamat. Urkujen disposition on laatinut diplomiurkuri Aimo Känkänen.



Kirkkoaukiota reunustavat pitäjänmakasiini, kirkkoveneille rakennettu venekatos sekä hautausmaalla oleva arkkitehti Touko Saaren piirtämä siunauskappeli vuodelta 1963. Kirkkomaalle vapaussodan muistomerkin on suunnitellut Alpo Sailo ja talvi- ja jatkosodan muistomerkin Ilmari Virkkala.

 

Kirkon ja muiden tilojen varaamisesta ja vuokraamisesta voit kysyä kirkkoherranvirastosta tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen ähtärin.seurakunta@evl.fi