Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Pyhäkoulua pidetään alle kouluikäisille lapsille sekä alakoululaisille. Pyhäkoulua toteutetaan varhaiskasvatuksen puitteissa, mutta se on myös osa jumalanpalveluselämää. Pyhäkoulua toteutetaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arvojen mukaan eli pyhyyden kunnioittamisessa, vastuullisesti, oikeudenmukaisesti ja totuudellisesti. Pyhäkoulussa opitaan siitä, mikä kristityille on pyhää: Raamattua, uskoa Jumalaan ja lähimmäisen sekä luomakunnan kunnioittamista. Pyhäkoulussa asioista kerrotaan lapsen kielellä. Pyhäkoulussa voidaan leikkiä, laulaa, rukoilla, näetellä, piirtää, jotta Raamatun kertomukset sisäistyvät lapsen elämään, osaksi arkea. Pyhäkoulussa opitaan tunteita ja niiden säätelyä sekä etiikka eli hyvän ja pahan, oikean ja väärän erottamista.
Jos olet kiinnostunut pitämään pyhäkoulua niin ota yhteyttä lastenohjaajiin tai kirkkoherraan.
Haluaisiko lapsesi mukaan kirjepyhäkouluun?
Kirjepyhäkoululainen saa joka kuukausi oman kirjeen joka sisältää: kertomuksen ja mukavia tehtäviä.
ilmoittautumiset Isabellalle 050 579 0010 tai isabella.lehtonen@evl.fi
Toimii vs. kirkkoherrana kirkkoherran lomien ajan
Vastuualueina kappalaisella työaloista diakonia, lähetys, jumalanpalveluselämä, lisäksi kirkolliset toimitukset ja sielunhoito
Tehtävän pääasiallinen sisältö:
- päiväkerhot 3 – 5-vuotiaille
- perhekerho
- perhemessut
- tapahtumat
- päiväkotikäynnit
- kastettujen muistaminen (kaste-enkelit)
- Synttärimuistamiset 1-3-v.
- hallinto(toiminta-ja talousarvion tekeminen työalalle sekä toimintakertomuksen laatiminen)
- markkinointi: facebook, nettisivut, paperimainokset ja lehtimainokset sekä ilmoitustaulut (screeni)
- yhteistyö yhteistyötahojen kanssa
- toiminnan ja tapahtumien suunnittelu ja toteutus sekä kehittäminen
- perheretkien suunnittelu ja toteutus
- ilmoittautumisien vastaanottaminen
- HYMIS kirpputorista vastaaminen
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä