HAUTAINHOITO

Hautojen hoitosopimukseen ei kuulu hautakivien oikaisut, vaan ne ovat myös hoitohautojen osalta hautaoikeuden haltijan vastuulla ja kustannuksella tehtäviä töitä.

Kesähoito

Kesähoitoon kuuluu kukkien hoito, kastelu ja lannoitus sekä haudan siisteyden hoito. Yhden hautapaikan hautaan sisältyy 2 kukkaa, esim. begoniat. Kahden paikan hautaan sisältyy 3 begoniaa jne. Lisämaksusta saa reunakukat, esim. hopealehdet. Kesähoito laskutetaan vuosittain keväällä. Tarjouslasku lähetetään automaattisesti edellisenä vuonna kesähoidon maksaneille asiakkaille.

Määräaikainen, 5-vuotishoito

Määräaikaiseen hoitoon sisältyy pääkukkien lisäksi reunakukat. Määräaikaisesta, 5-vuotissopimuksesta tehdään kirjallinen sopimus ja koko hoito laskutetaan ennen sopimuksen alkamista. 5-vuotishoito maksetaan kertamaksuna. Uusi tarjouslasku lähetetään 5-vuotiskauden päätyttyä.

Ns. rahastohoito

Haudan hoitoon voi sijoittaa myös haluamansa pääoman. Tällöin hauta hoidetaan edellä mainitulla pääomalla ja sen tuottamalla vuotuisella korolla niin kauan, kuin pääomaa riittää. Kukitus sisältää pääkukat ja reunakukat asiakkaan toivomuksen mukaan. Hoidosta tehdään kirjallinen sopimus. Siihen voi lisätä tarvittaessa pääomaa. Pääoman loppumisesta tiedotetaan asiakkaalle.

Tästä voit tutustua mm.

 

hautapaikkojen hintoihinLinkki avautuu uudessa välilehdessä

 

Hautausmaan käyttösuunnitelma

 

HautainhoitohinnastoLinkki avautuu uudessa välilehdessä

 

Ohjeet hautamuistomerkistä

 

Tilaukset ja tiedustelut palvelutoimistosta, puh. 050 579 0020

KALLELLAAN OLEVAT HAUTAMUISTOMERKIT TULEE HAUTAPAIKAN OMISTAJAN OIKAISTA.

Hautakivet ovat hautapaikan haltijan omaisuutta ja heidän vastuullaan, joten pyydämme haltijoita oikaisemaan hautakivet mahdollisimman pian. Vaaralliset hautakivet seurakunnalla on oikeus laskea maahan. Mikäli hautakivenne kaataa toisen hautakiven, niin kallellaan olevan kiven haltija on vastuussa myös siitä toisesta kaatuneesta tai kaatuvasta kivestä.

Seurakunnan toimesta on tehty uusia päätöksiä hautamuistomerkkien oikaisuista. Seurakunta oikaisee nyt ja tulevaisuudessakin hautamuistomerkkejä, pieniä noin 60cm*60cm*15cm tai vastaavan painoisia. Suurempien muistomerkkien osalta oikaisut pyritään ja haudankaivunkin aikana kivien siirtelyt pyritään tekemään yhteistyönä kivitoimittajien kanssa. Tarkoittaa myös sitä, että isot muistomerkit siirretään kivitoimittajien toimesta tai avustamina myös haudankaivamisenkin tieltä.

 

OTA yhteyttä kivientoimittajaan ja sovi kiven oikaisemisen, koska omistaja on vastuussa kivestä, niin oikaisun kustannukset kuuluvat hautakivien omistajalle eli hautapaikan haltijalle.

 

Muistutamme vielä, ettei hautausmaalla ajoneuvoilla ajo ole sallittua, eikä hautausmaa ole parkkipaikka haudalla käynnin aikanakaan. Tietenkin huonojalkaiset voi viedä hautausmaalle, mutta kirkon parkkipaikka on oikea paikka autoille.

 

sankarihautausmaa